Puhtainta kesäeskapismia edustava Deep Water on varmasti mannaa niille, joille Renny Harlin oli elokuvamaailman suurin sankari Die Hard 2:n (1990) ja Cliffhangerin (1993) jättimenestysten aikaan.

Vanhanmallisen blockbuster-tyylin viihde-elokuva näyttää rieputason rihmankiertämässäänkin pitkästä aikaa, mistä puusta Harlin on kenties omimmillaan veistetty.

Harlin kasvoi 70-luvun katastrofielokuvien parissa, ja nyt hän pääsee taas koko rahan edestä makustelemaan niiden inhimillisellä hädällä ja tuusannuuskaksi hajoavalla materialla.

Jälkimmäisestä Deep Water muistuttaa haiden kautta. Niiden nälkään tarvitaan kuitenkin riittävän erilaisten henkilöiden täyttämä matkustajalentokone, joka tulipalon ja räjähdyksen myötä joutuu tekemään pakkolaskun Tyynelle valtamerelle.

HARLIN ON useimmiten projektista innostuessaan osannut kuljettaa tarinaa ja tarjota näyttäviä visuaalisia jippoja, niin nytkin. Deep Waterin katselee sujuvasti, eikä se ole lajissaan pahimmasta päästä.

Juttu on vain kierrätyskamaa, niin tuttu ja yksinkertainen, että jotain omaperäisyyttä se kaipaisi.

Kuluneimpia kliseitä Harlin ei edes yritä paeta, erityisesti katastrofielokuvien perinteisellä moraliteettivyöhykkeellä liikkuessaan.

Köykäisen leffan kapteenina nähdään jopa Gandhina läpilyönyt Ben Kingsley, jonka ei tarvitse lyhyessä roolissaan juuri muuta kuin istua ja oikaista.

Deep Waterissa kiinnostavinta on lopulta sen tuotannollinen tausta. Espanjalais-yhdysvaltalais-kiinalais-uusiseelantilaista ponnistusta voi lukea eräänlaisena välitilinpäätöksenä Harlinin monivaiheisesta urasta.

Keskeisenä tuottajana on ollut Simmons/Hamilton Productions, jonka ensimmäinen hanke se on. Yhtiön suunnitelmissa on 25 vastaavantapaista viihdykettä.

Simmons-nimen taakse kätkeytyy keikkailun jo lopettaneen Kiss-yhtyeen pitkäkielisenä naamiomiehenä tunnettu Gene Simmons, joka teki muutaman elokuvaroolin 1980-luvulla ja on sittemmin kokeillut elokuvien tuottamista.

Eräässä Harlinin ja Simmonsin yhteishaastattelussa Simmons julisti rakkauttaan lapsuutensa eskapistiselle elokuvaviihteelle. ”Art on sana, jonka pitäisi merkitä vain miehen nimeä”, Simmons totesi vakavoitunut Harlin vierellään.

Deep Water on ollut kuitenkin Simmonsin ja Harlinin yhteistyötä pitkällisempi hanke. Sen piti olla alun perin jatko-osa elokuvalle Bait (2012). Tuotanto hyllytettiin Malaysia Airlinesin lentokoneen kadottua maaliskuussa 2014, koska juonen yhtäläisyydet tapaukseen olivat niin selviä.

VAIKKA päivitetty Deep Water ei todellisen lentohistorian suureen mysteeriin viittaakaan, sen ydin perustuu ajatukselle, että näin tukalasti voisi käydä kenelle tahansa.

Kaikki, joiden ehkä klassisen kerrontakaavan mukaan olettaisi, eivät pelastu.

Isojen megaelokuvien supersankarillinen meininki on nykyään niin todellisuuden lainalaisuuksista vieraantunutta, että jollain tapaa tällainen puskista kumpuava perinne tuntuu viihteen tasolla myös terveeltä paluulta ydinasioiden äärelle.

Kunhan vain samastumispinnan tavoittaessaan muistaa, ettei Deep Water oikeasti ole kiinnostunut kuvaamistaan henkilöistä, vain heidän joutumisestaan hengenvaaraan.